Timo Malmin runo Pispalan tohvelisankarien päätösjuhlassa 25.8.2011, Kalevala-seuran ja Pispalan Tohvelisankarien ottelussa.
Hyvät Pispalan tohvelisankarit!
Voittamattomat tytöt ja pojat!
VOITTAMATTOMAT
Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi,
lähetä laulamaan,
sanoja suoltamaan,
lajivirttä laulamaan,
tossuista suloisista
ja potkupallostakin pikkuisen
ja paljon puhua
sankareista tohveleiden.
Kuten näette,
sanat jo suussa sulavat.
Tarjoilusta johtuen,
puheeni pulputellen putoilee,
kieleni kakkosena kerkeää,
kun viini veressä edellä viilettää.
Niin on tuotu taarivettä,
että laulan suulla suuremmalla.
Hampaani innosta hajoovat,
kun talven taistoa mietin
Pispalan uroiden ja
Kalevalan kaunihin joukon.
Keskellä toria me pelasimme
kansan kiihkeän käsikopelolla
kipakan tuntien.
Se oli voitto ihanainen!
Veljet, kullat veikkoset,
tyttöset taitavat,
Pispalan leegio leikkimielisten,
tohvelisankarit turvalliset!
Onni oli teidät voittaa,
lyödä laudalta niin kuin nallit
ei kalliolle, vaan nupulakiville kupsahditte,
kun iskut Kalevalan urhojen,
pelisilmä sikkurainen
porukkanne pieksi pataluhaksi.
Vain tossunne kesti loppuun asti.
Kiitos Artokaisen ja
teipin harmahaisen.
Mut mik’ on eletty, se on olutta.
Yhtehen taas yhyttyämme
Vastavirtaan uituamme
tänne kahtahalta käytyämme
voimme muistella talven suloja,
löylyjä lämpöisiä,
ystävyyttä ymmyrkäistä
ja lopputulosta tilastoon sovitella.
Tosi harvoin yhtehen yhymme
ja saamme toinen toisihimme tutustua
näillä raukoilla harjuilla,
poloisilla Bolsujen mailla.
Lyökäämme siis taas käsi kätehen,
sormet sormien lomahan,
laulaaksemme hyviä sanoja
parahia pannaksemme ja kiittää…
kiittää vaka nuorta Artokaista.
Kiitos saamistamme tossusista,
tuesta tuntuvasta.
Niistä ennen isomme lauloi
kirvesvartta vuollessansa
Paltsulla höntsyä katsellessaan.
Vielä me virsiä jatkossakin
virittelemme kanssa Artokaisen,
alla tossun pohjan Reinokaisen,
huulilta kalvan Ainokaisen.
Niitä äitimme opetti
vääntäessään värttinätä.
Ei etene ilo elämäämme ilman työtä
vaka nuoren Artokaisen.
Kiitossanat kiirikööt
nyt sydämeesi saakka
joka nurkasta Myötävirran.
Mut viel on muitakin sanoja,
tien ohesta tempomia,
kanervoista katkottuja,
vesoista vedettyjä,
risukoista riivottuja,
runoilloista rouskuteltuja.
Ne ovat:
Keskustorin kuuluttajamme
sukkelat sanat,
jotka meidät yhteen nitoivat,
Tampereeseen takoivat.
Jarikaisen kynän pauhu,
Tamperelaisen siiven sauhu
niin kuin linnut ne liiteli
katulampun latvat
täyteen lauseita lasetti.
Suuni jo sulkea pitäisi,
kiinni kieleni sitoa,
laata virren laulannasta;
mutta kiittämästä
kun en heretä tahtoisi.
Siis, kiitos sankareille Pispalan,
Pohjolan parhaille pelipojille,
tyttösille tuimille.
Teille hyvää toivotamme
voimalla Kalevalan pallojoukon.
Senaatintorilla suuren tappion
tulette taas kärsimään.
Mutta rauhat teille
kalevaiset kulta-poikaset,
tyttöset tyylikkäät.
Kalevalan syvät sanat
muistoksi teille jätän,
kun täältä lähden,
ja kun itse aikananne ilon ukset
sauhun ja soiton jälkeen suljette,
Haulitornille huutakaa
Kalavalan sanat:
”Tule Luoja turvakseni,
avuksi, armollinen
näissä töissä työlähissä,
ajoissa ani kovissa.”