Soittelin maanantaina aamulla Hopalle. Tarkoitus oli kiittää hauskasta ja kaikin puolin onnistuneesta höntsyviikonlopusta ja samalla kysyä ehtiikö mies aamukahville. Hopa oli parin tunnin yöunien jälkeen lähtenyt Tallinnaan. Hän se ehtii, juoksee kokemani mukaan Cooperin testinkin kuudessa minuutissa! Hopa teki miehen, tai siis useammankin miehen työn, ja kisat menivät jälleen kerran putkeen. Minuuttiaikataulut pitivät, hauskaa oli, loukkaantumisilta vältyttiin ja mikä parasta, suhteet yläkertaan ovat kunnossa, kelit suosivat meitä taas. Maailmanmestaruuden voittivat tänä vuonna miesten joukkueista Olvi ja naisten joukkueista NRJ Hockey Cats.
Anu, Henri ja kaikki muut vapaaehtoiset, kiitos kuuluu myös teille. Ilmoittautumismaksuista maksetaan varsin kohtuulliset kenttävuokrat ja tuomarien palkkiot, kaikki muu menee sitten Ensi- ja turvakodille. Keräys meni ennakkotietojen mukaan suunniteltua paremmin. Lisäksi Naisten Pankin lettupiste ja Ilveksen naisten grillimyynti onnistuivat jälleen hyvin.
Maailma kehittyy, Reiskahöntsyn viikonlopun pelien määrä on kasvanut ja joukkueiden taso on noussut vuosi vuodelta. Hopan kanssa mietimme jo viime vuonna, että me olemme tälle turnaukselle antaneet sen mitä osaamme ja mihin pystymme. Kehitys ja vetovastuun voisi siirtää eteenpäin. Tästä on jo tunnusteluja ja alustavia keskusteluja käyty. Näistä sitten myöhemmin lisää. Tässä olisi sekin hyvä puoli, että saisimme Hopan taas meidän porukkaan peliä pyörittämään. Tarkoitus olisi, että muodostaisimme Pitkon ja Hopan kanssa ketjun, ja sitten joskus vuosien kuluttua, jos jalka alkaa painaa, mennään pakeiksi.
Kiitos kun osallistuit höntsyihin, toivottavasti sinulla oli yhtä hauskaa kuin minulla. Aurinkoista kevättä teille kaikille!
Arto Huhtinen